Kuusi vuotta sitten pysähdyin. Tunsin väsymystä jollaista en ollut koskaan tuntenut. Maailma soljui ympärilläni eteenpäin, mutta langat karkailivat käsistäni ja sidoin niitä viime hetkillä kiinni minkä ehdin. Olin aina ollut tyyppiä, joka nautti deadlinen läsnäolosta ja pusersi hiilestä timanttia, mutta nyt hiilestä jäi vain kädet mustaksi.
Jälkeenpäin miettien olin onnekas, kun osasin kuunnella itseäni sen verran, että tajusin mennä ennen romahdusta työterveyslääkärille ja kertoa seinän olevan tulossa vastaan. Olin onnekas, kun olin kahden kuukauden kuluttua taas takaisin työelämässä. Olin onnekas, mutta en tuolloin osannut aavistaa, että työelämään palaisi varjo vanhasta itsestäni.
Tuohon hetkeen mennessä olin ollut jo noin viisitoista vuotta työelämässä ICT-sektorilla työskennellen. Tottunut isoihin työmääriin ja isoihin projekteihin. Ollut kavahtamatta haasteen äärellä ja ottanut vastuuta, kun sitä piti ottaa. Ujohko suorittaja sisälläni nautti kovasta työtahdista ja asioiden eteenpäin viemisestä, tekniikan äärellä kun oli helppo antaa palaa. Continue reading “Onnellisuusupseerin uupuneet kasvot”