Miten sinä huolehdit digitaalisesta hyvinvoinnistasi?

Lomien jälkeen kanavat täyttyvät digipaastotarinoista. Neljän viikon talkoot ovat saaneet ihmeitä aikaan, mutta kuten paastojen kanssa usein, eivät johda pitkäaikaiseen käyttäytymisen muutokseen.

Näyttöpäätteiden tuijottaminen väsyttää, mutta pitävät silti aktivaatiota pään sisällä. Notifikaatioita paukkuu eri suunnista, videoneuvotteluita on toisensa perään. Mobiilissa vaaditaan sovellus jokaisen asian hoitamiseen. Uusi sovellus haluaa muistuttaa sinua jostain. Oura kertoo sinun nukkuneen huonosti.

Aika ajoin hyvä miettiä, että mikä on kaiken tämän teknologian merkitys meidän elämässämme? Palveleeko se meitä vai onko se ohjaksissa ohjaten arkeamme ja huomiomme kohteita?

Mobiilius on vapauttanut monet asiantuntijarooleissa työskentelevät tekemään työtämme missä vain. Samalla se on sekoittanut entistä pahemmin vapaa-ajan ja työn rajoja. Aikaan ja paikkaan sidotuissa työtehtävissäkin työvuoroja kommunikoidaan sovellusten kautta ja keskusteluja käydään WhatsApissa tai muissa vastaavissa palveluissa.

Pienet näyttöpäätteet ovat tuoneet maailman huvitukset 24/7 silmiemme eteen ja voimme tavoittaa lähes kenet tahansa lähes mistä tahansa liki millä hetkellä tahansa. Loputtomat sisältövirrat vetävät sisäänsä niin lapset kuin aikuisetkin.

Kommunikoinnin vapautumiseen liittyvä keskustelu tarkoituksenmukaisuudesta ja kuormittavuudesta sekä pelissäännöistä jää helposti unholaan.

Unholaan ajautuminen on ymmärrettävää, kun kaikessa on aina monta ulottuvuutta. Organisaation toimintatavat, perheen ja eri yhteisöjen toimintatavat sekä henkilökohtaiset mieltymykset voivat mennä isosti ristiin.

Henkilötason päätökset ja toimenpiteet

Henkilökohtaisella tasolla on helppo konmarittaa miettimällä tarkkaan mitkä sovellukset puhelimessa ovat oikeasti oleellisia. Ennen kaikkea miettiä mistä sovelluksesta on oikeasti tärkeää saada notifikaatioita tietoisuuteesi.

Teetkö mitään sillä tiedolla, että henkilö, jonka ehkä tunnet, on saapunut Instagramiin? Onko jokaisella sisältöösi kohdistuvalla tykkäyksellä niin paljon painoarvoa, että sinun tarvitsee tietää reaaliaikaisesti? Onko edes 70% saapuvista työsähköposteista sellaisia, jotka vaativat välitöntä huomiotasi? Miksi ihmeessä jokaisen mobiilipelin täytyy vartin välein muistuttaa jostain? Rahapajan uusia jakso on saapunut keskellä työpäivän, sepäs jännittävää.

Onko aika ottaa päivälevot, koska tunnet itsesi väsyneeksi vai koska ranteesta kuuluu tärinää, joka kertoo sinun olevan väsynyt?

Oletko pitkään aikaan miettinyt, että elätkö elämääsi itseäsi kuunnellen vai pelkästään älysormusten ja -kellojen notifikaatioiden ja statistiikan kautta?

Jatkuva tyhjien hetkien täyttäminen puhelimen selailulla ja sinne jumittamisella muodostuu yllättävän nopeasti tavaksi. Tämä tapa syö keskittymiskykyäsi, väsyttää silmiäsi ja ajatustoimintaasi. Dopamiiniryöppy jatkuvien sisältövirtojen ja notifikaatioiden äärellä vetää puoleensa ja laite eksyy käteesi huomaamatta.

Kun mietit kuinka helposti itse koukutut, vaikka olet älykäs ja mekanismit ymmärtävä aikuinen, niin mieti kuinka helposti lapset jää kiinni? Pystytkö omalla esimerkilläsi ohjaamaan mahdollisia jälkipolviasi elämään elämäänsä myös laitteiden ulkopuolella?

Hankalinta kaikessa tulee olemaan itsensä poisopettaminen jatkuvasta puhelimen hiplaamisesta.

Tyhjien hetkien täyttämättä jättäminen tekee hyvää mielelle ja sielulle. Tylsyyden sietäminen ruokkii luovuutta ja antaa tilaa palautumiselle.

Sovellusten poistaminen on eräänlainen laastari. Se tekee impulsiivisesta sisältövirtoihin heittäytymisestä hankalampaa, mutta ei mahdotonta. Uskallan väittää, että ylimääräisten notifikaatioiden poistaminen hyödyllisimmistäkin palveluista on hyvä alku.

Suurin työ tehdään pään sisällä. Opetetaan lihasmuistia olematta ohjaamaan kättä taskuun tai käsilaukkuun, kun on kaksi minuuttia luppoaikaa. Opetetaan itseämme reagoimaan nopeiden tsekkausten impulsseihin jollain muulla kuin laitteen luo käden viemisellä.

Kenties opitaan jättämään laitteet tarpeeksi sen verran kauas itsestään, että jokaisen impulssin vuoksi ei vaivaudu liikkumaan. Yöksi toiseen huoneeseen. Pois ruokapöydästä, kun ollaan yhdessä ruokailemassa. Asetetaan laita nurinpäin äänettömäksi, kun keskustellaan toisen kanssa samassa tilassa.

Pieni askelin kohti arkea, jossa sinä teet tietoisia päätöksiä laitteiden käytön suhteen. Lepäät, kun sille on tarve sen sijaan, että rasitat silmiäsi ja mieltäsi vielä enemmän jonkin menettämisen pelossa.

JOMO = Joy of Missing Out

Älä kuitenkaan ala kieltämään kaikkia nautintoja itseltäsi. Totaalikieltäytyminen saattaa toki avata uusia mahdollisuuksia, mutta tärkeämpää on oppia toimimaan siten, että ajattelusi, keskittymiskykysi ja jaksamisesi ei kärsi siitä, että maailmassa tapahtuu koko ajan jotain, mistä sinä et tiedä.

Vaikka suomalainen ei ohjeita lue, niin päätelaitteiden notifikaatioasetuksiin kannattaa tutustua. Oppia luomaan ryhmiä, joiden puhelut pääsee aina läpi, mutta kukaan muu ei pääse häiritsemään rauhallisia aikojasi. Miten kytket päälle Älä häiritse -tilan? Miten voit laitteen toiminnoin rajoittaa näyttöaikaasi ja eri sovellusten äärellä vietettävää aikaa? Mistä löydät asetuksen, jolla voit suojella silmiäsi illan hämärtyessä näyttöjen siniseltä valolta ja olla siirtämättä nukahtamista valoärsykkeiden vuoksi?

Organisaation pelisäännöt

Kukaan ei pidä mahtikäskyistä. Kammoksumme erilaisia sääntöjä, jotka rajoittavat meitä. Samaan aikaan kiroamme tunnetta, että meidän pitää olla koko ajan saavutettavissa. Jatkuva kiire ja pöhinä luo toisille suurta arvon tunnetta. Välitön viesteihin vastaaminen luo kuvaa tehokkuudesta.

Välitön viesteihin vastaaminen oman keskittymisen hinnalla luo jatkuvaa kiirettä, joka vähentää tehokkuutta, työn laatua ja ennen kaikkea omaa jaksamista.

Muna, kana, kananmuna ja silleen… Pitkässä juoksussa vaikutukset hyvinvointiin eivät ole ainakaan parantavia.

Organisaation tasolla kannatta miettiä seuraavanlaisia asioita pohjalle:

  • Mitä järjestelmiä käytetään sisäiseen viestintään ja jos niitä on useampia, onko ihmisille kommunikoitu selkeästi mikä on järjestelmien käyttötarkoitus ja miksi kommunikointi on hajautettu useampaan alustaan?
  • Mikäli henkilö ei toimi suoraan asiakastuessa tai sisäisesti vastaavassa roolissa, mikä on odotusarvo sisäisessä viestinnässä vastausten nopeudelle? Riittääkö 3-4 kertaa päivässä viestien tarkistaminen ja vastaaminen? Soitetaanko akuuteissa asioissa perään?
  • Voiko meillä olla täysin keskittymiseen pyhitettyjä aikoja päivien sisällä? Voiko perjantait olla kokonaan (video)palaverivapaata aikaa?
  • Onko järjestelmissä oletusarvoisesti nofikaatiot pois päältä työajan jälkeen, jolloin mahdollisesti reissutyössä olevien paluumatkoilla kirjaillut vastaukset ei hypi silmille kuin vasta aamulla? Onko tehty oikeasti selväksi, että työajan jälkeen ei tule reagoida viesteihin, ellei erikseen ole jonkin poikkeustilanteen vuoksi näin sovittu?
  • Mikäli henkilöltä odotetaan osallistumista keskusteluun selkeästi henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetuilla sovelluksilla, kuten Whatsapilla, tarjotaanko henkilölle työsuhdepuhelin ja liittymä, jotta hänellä on mahdollisuus erottaa työ- ja vapaa-aika? Onko varmistettu kaikilta , että tämän tyyppisten sovellusten käyttäminen sopii kaikille?
  • Koulutetaanko ihmisiä käyttämään järjestelmiä ja järjestämään omaa aikaansa fiksusti? Tietääkö jokainen miten ylimääräiset notifikaatiot voi poistaa työpöytä- ja mobiilisovelluksista? Tietääkö jokainen miten kalenterikutsut saa oletuksena päättymään 5-10 minuuttia aikaisemmin, jotta on mahdollisuus pieneen palautumiseen ja biopausseihin palaverien välissä? Saako kalenteriin merkata lounasajat varatuiksi, jotta eri rytmeillä elävät ihmiset eivät varasta päivän kaikkia taukoja?
  • Onko työn tekemistä suunniteltu projektien johtamisen tasolla fiksusti, jos ihmisiltä vaaditaan jatkuvasti viestien seuraamista ja statusten kertomista?
  • Onko määritelty edes jollain tasolla milloin pidetään palaveri, milloin keskustellaan kirjallisesti ja milloin nopea puhelu on paras vaihtoehto? Alustetaanko asioita jossain muualla kuin palavereissa ja palavereissa keskitytään päätöksien tekemiseen ja niihin johtavaan dialogiin? Keskitytäänkö palavereissa toisten asiaan vai touhutaan jotain muuta?
  • Ja se ikuinen keskustelun aihe… Pidetäänkö videopalavereissa kamera auki vai ei… Jos palaverin agenda ja osallistumäärä on hyvin rajattu, tarkoitus keskustella ja haastella toisten ajatuksia, kamerat on kenties hyvä pitää päällä. Jos on iso joukko ja harvat äänessä tahi kaikki asiat ei koske läheskään kaikkia, niin kameran hyötyä on hyvä haastaa. Kasvollinen viestintä ja esillä olo voi kuormittaa ihmistä paljon, vaikka ei olisi itse edes äänessä.
  • Voisiko ihmisiä jopa rohkaista palaverin luonteesta riippuen pistämään luurit korville ja vaikka kutomaan sukkaa samalla? Kenties lähteä ulkoilemaan, olettaen äänessä olevien osaavan esittää asiansa ilman, että pitää tuijottaa koko ajan kalvosulkeisia ruudulta?

Erilaisia tulokulmia edellä mainittuihin teemoihin löytyy yhtä monta kuin ihmistä. Koskaan ei tulla löytämään toimintatapoja, jotka istuvat 100% jokaisen toimintatapoihin. Organisaation koko ja eri aikavyöhykkeillä toimiminen tuo oman monimutkaisuutensa kokonaisuuden miettimiseen. Parempi kuitenkin lähteä yrittämään kuin antaa ihmisten hiljalleen hiipua.

Tiiviiden tiimien kesken kannattaa aina jumpata vielä omat toimintamallit, jotta tekemisen on mahdollisimman jouhevaa, antaa mahdollisuuden keskittyä ja palautua sekä tuottaa sidosryhmilleen parasta arvoa.

Sovituista toimintamalleista joudutaan aika ajoin joustamaan ja aina tulee poikkeuksia, mutta yleisillä pelisäännöillä voidaan ehkäistä digiähkyä ja ainaista läsnäolopakon tunnetta

Ei varmaan yllätä, että johdon esimerkki yhteisten toimintamallien noudattamisessa on äärimmäisen tärkeää.

Jaa minä vai?

On sitten kyse työssä jaksamisesta tai mistä tahansa omaan hyvinvointiin liittyvästä, minut tuntevat ovat useamman kerran kuulleet suustani minun olevan henkilö, jota kannattaa ajoittain kuunnella, mutta jonka esimerkkiä ei kannata seurata.

Notifikaatiot olen puhelimesta siivonnut pitkälti pois. Perheen viestintä elää WhatsApissa, joten sen notifikaatiot tulee läpi. Yksityisviestit muutamista sosiaalisen median palveluista ja Slackista. Sähköpostit niin työrintamalla kuin henkilökohtaisella puolella elävät hiljaisuudessa hetkeä, jolloin itse haluan ne tarkistaa. Tiedot tykkäyksistä ja uudelleentwiittauksista saavat pysyä piilossa.

Facebook-sovelluksen olen poistanut puhelimesta jo 4-5 vuotta sitten, kun tahdostani huolimatta sillä oli tapana olla turhan äänekäs maailman turhimpin notifikaatioiden kanssa. Itselleni turhien uutiskirjeiden tilaukset olen keskeyttänyt.

Ruutuajan suhteen mopo pahasti sen sijaan karkuteillä. Koska duuniin kuuluu paljon kommunikointia, eksyy puhelin usein käteen missä vaan ja viestejä lentää. Samalla eksyy sitten muuallekin ja virrat soljuu. 

Iltaisin en suojaa nukahtamisvaihetta vaan sängyssä saattaa vielä selailla brittisfutisvirtoja Twitteristä. Aamulla käsi hapuilee puhelinta, vaikka voisi mieluummin tarttua Kindleen. Onneksi nyt olen onnistunut taas palauttamaan useimpiin aamuihin puolen tunnin hetken äänikirjojen kuuntelulle.

Yhdeksän aikaan illalla puhelin muuttuu mustavalkoiseksi ja alkaa huomauttelemaan käytöstä. Totesin tämän tehokeinon heikoksi sen takia, että Instagram-virtani muuttuu huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, kun kaikki sisältö on mustavalkoista.

Voin todeta kuitenkin, että kurinalaisempina viikkoina tietynlainen väsymys on pienempää, kirjaan tulee tartuttua helpommin ja pilviä taivaalla katsottua ilman tunnetta kiireestä minnekään.

Tarttis ehkä taas…