Jos kuolleista ei puhuttaisi kuin pyhimyksistä

Kävelin rannalla pikkuflikan kanssa mietiskellen mitä jäi käteen loppuviikon Nordic Business Forumista. Toisen roikkuessa kiipeilytelineessä ja tehden kärrynpyöriä sannalla huomasin miettiväni millainen isä olen ja miten hän minut muistaisi, jos huomenna en kävelisi enää hänen rinnallaan.

Useammista artikkeleista on saanut lukea kuinka kuoleman lähestyessä ihmiset katuvat läheistensä laiminlyöntiä, kuinka olisi pitänyt olla enemmän läsnä ja kuunnella heitä. Rakkaus ja toisten huomioiminen on se, joka meistä jää elämään jälkeen jäävien sydämiin, joten ei liene kuin luonnollista nuo teemat, jotka nousevat viimeisillä metreillä pinnalle. Continue reading “Jos kuolleista ei puhuttaisi kuin pyhimyksistä”

Vieraskynä: Yhteisöohjaajan hyvästit

Blogissani ei ole ennen ollut vierailevia kirjoittajia, mutta tällä kertaa äänessä on kolmen vuoden projektin yläkoulun yhteisöohjaajana päättävä vaimoni. Kolme vuotta olen saanut seurata hänen innostunutta otettaan roolissa, jossa hän on kokenut saavansa tehdä merkityksellistä nuorisotyötä, kohdata nuoria ja luoda yhteisöllisyyttä ympäristössä, joka on nuorten kasvun kannalta isossa roolissa. Rahoituksen puutteen vuoksi tämä taival saapui päätökseensä ja oli hyvästien aika.

Tänään hän piti ensimmäistä kertaa yhteisöohjaajauransa aikana aamunavauksen ja antoi minun lukea sen näin päivän päätteeksi. Se sai minut ajattelemaan omia polkujani ja hänen luvallaan jaan sen myös teille: Continue reading “Vieraskynä: Yhteisöohjaajan hyvästit”