Viikonloppu alkaa sihisevästä äänestä, mikäli olen oikein tulkinnut virtaa. Lienenköhän koskaan sisäistänyt sen hienoutta raskaan työviikon päättäjänä? Lienenköhän siis koskaan päättänyt raskasta työviikkoa?
Kellon lähestyessä iltakahdeksaa tulin kohdanneeksi perjantai-illan valaistuksen. Olin kuin kuka tahansa meistä viikonlopun lähestyessä, kuulostellen tuota sihausta. Vaahdotin kaikessa rauhassa lämmitettyä maitoa puolentoista euron IKEA:n maitovaahdottimella ja se iski kuin miljoona volttia.
Sivukorvalla kuulostelin kuinka vaimea sihinä alkaa voimistumaan, kuinka se otti ja kasvoi, muuttui pulputukseksi. Pulputus vaimeni, höyry tulvi ulos nokasta ja toi mukanaan huumaavan tuoksun.
Siinä sihinässä on lupaus seikkailusta. Osaat odottaa mitä tuo mukanaan, mutta jokainen kerta on erilainen. Pienet asiat vaikuttavat lopputulokseen. Kuinka karkeiksi tai hienoiksi pavut päätyvät, vaahdottaako maitoa liian pitkään tai liian vähän, onko ne muumimukeja mukavammat kupit jälleen kerran pesussa vai kaapissa puhtaina.
Pienien asioiden summista tulee hetkiä, välillä täydellisyyttä hipovia. Tänä iltana se hetki sytytti halun kirjoittaa, ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.