Hovinarrin pukeutuminen ja käyttäytyminen poikkesi hovin muista ihmisistä. Jokainen ymmärsi hänen olevan narri, jonka tehtävä on viihdyttää isäntäväkeään ja heidän vieraitaan. Hän oli omalla tavallaan omistajiensa lemmikki, symboli varakkuudesta ja yläluokkaisuudesta.
Narreilla oli oikeus sanoa asioita, joita ei sanottu ääneen. He saivat solvata ja kyseenalaistaa, olivathan he hulluja. Osa heistä olikin, osa oli kylmän laskelmoivia, täysjärkisiä ihmisiä omilla motivaattoreillaan.
Ammattimaisilla narreilla oli mahdollisuus ajaa agendaa peittämällä sanoma muotoon, jonka osa ymmärsi ja osa ei. He saivat myytyä agendaansa pukemalla sen erikoisiin vaatteisiin ja hassuihin hattuihin.
300 vuotta eteenpäin hovinarrien katoamisesta olemme päässeet aikakauteen, jossa hovinarrit kulkevat edelleen keskuudessamme, mutta me kutsumme heitä asiantuntijoiksi ja henkilöbrändeiksi.
He ajavat omaa agendaansa peittämällä sanomansa muotoon, jonka osa ymmärtää, osa ei. He myyvät ajatuksiaan pukemalla ne jargonorgasmeiksi, jotka värisyttävät kuulijaansa penkeissä kuin himoitsemasi ihmisen huulet ympäri vartaloasi.
Asiantuntijoilla on oikeus sanoa asioita, joita ei sanota ääneen. Välillä he solvaavat, usein he kyseenalaistavat, monasti heitä pidetään hulluina. Osa heistä onkin hulluja, sillä luovuushan on hulluuden hippusia, jotka muuttuvat todeksi. Osa heistä on kylmän laskelmoivia, hovikelpoisiksi itseään muotoilevia.
Heidän käyttäytyminen ja pukeutuminen poikkeaa usein muista. Hassuine sanoineen he viihdyttävät muita, mutta tekevät kuulijoistaan lemmikkejään. He ovat oman aikakautensa narreja, symboli tulevaisuuden varakkuuksista ja yläluokkaisuudesta.