Vieraskynä: Yhteisöohjaajan hyvästit

Blogissani ei ole ennen ollut vierailevia kirjoittajia, mutta tällä kertaa äänessä on kolmen vuoden projektin yläkoulun yhteisöohjaajana päättävä vaimoni. Kolme vuotta olen saanut seurata hänen innostunutta otettaan roolissa, jossa hän on kokenut saavansa tehdä merkityksellistä nuorisotyötä, kohdata nuoria ja luoda yhteisöllisyyttä ympäristössä, joka on nuorten kasvun kannalta isossa roolissa. Rahoituksen puutteen vuoksi tämä taival saapui päätökseensä ja oli hyvästien aika.

Tänään hän piti ensimmäistä kertaa yhteisöohjaajauransa aikana aamunavauksen ja antoi minun lukea sen näin päivän päätteeksi. Se sai minut ajattelemaan omia polkujani ja hänen luvallaan jaan sen myös teille:

“Hei, tänään aamunavauksen pitää koulun yhteisöohjaaja.

Olen ollut taustavaikuttajana monessa, muun muassa oppilaskunnan hallituksessa, tukareissa, spineissä ja verteissä. Tänään olisi ollut oppilaskunnan vuoro, mutta koska en ole kolmeen vuoteen pitänyt itse ainuttakaan aamunavausta, on ehkä aika olla itsekin äänessä.

Olen ollut täällä nyt kolme vuotta. Vuodet ovat olleet omalla tavallaan minulle uusintakierros yläkoulusta. Tällä kertaa olen ollut toisessa roolissa, katsonut hiukan kauempaa teidän nuorten elämää verrattuna siihen, kun olin itse ikäisenne.

Aloitimme elokuussa 2013 nykyisten ysien kanssa koulunkäyntimme. Jossain määrin olemme kulkeneet samoja polkuja. Myös minä jouduin ensimmäisenä vuonna opettelemaan liudan uusia nimiä, harhailin alkuun hiukan eksyneenä näillä käytävillä ja jouduin etsimään paikkaani täällä koulussa. Vaikeinta oli löytää luottamusta siihen, että se mitä teen on arvokasta ja tarpeellista. Onneksi enää minun ei tarvitse miettiä sitä, kiitos siitä kuuluu teille oppilaille. Kolmen vuoden aikana on naurettu, itketty, riidelty, sovittu, tehty paljon työtä, väsytty, stressattu ja selvitty isoista projekteista hengissä.

Välillä, kuten elämässä muutenkin, tulee takapakkeja. Kaikki ei mene niin kuin toivoisi syystä tai toisesta. Sellaiset tilanteet harmittavat, myös meitä aikuisia. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla täydellinen. Tärkeintä on asioiden mentyä päin mäntyä uskaltaa pysähtyä miettimään, miksi tässä kävi näin. Kurjinta on löytää syy itsestään, vaikka vain pikkuriikkinen syy. Usein olisi helpompi vierittää syy jollekin muulle. Syntipukin löytäminen ei ole kuitenkaan tavoite. Tavoitteena on löytää se, mitä elämän epäonnistumisista voi oppia. Vielä parempaa on kyetä ajattelemaan, mitä voisimme yhdessä tehdä onnistuaksemme seuraavalla kerralla paremmin.

Teidän nuorten kohdalla koitin pitää aina mielessä sen, että te olette vielä matkanne alussa. Yläkoulu ei ole vain koulunkäyntiä, vaan kasvamista joksikin, jota ei vielä koulun alkaessa ollut oikeastaan olemassakaan. Yläkoulun kolme vuotta on teidän tänä vuonna kuusitoista täyttävien elämästä vienyt noin viidenneksen. Se on teidän elämästänne suuri osa. Kaiken muun lisäksi juuri ikävuosien 12-15 aikana tapahtuu koko ihmisen elämässä kaikista nopein ja laaja-alaisin kehitys, niin kehossa kuin mielessä. Harva tuosta elämänvaiheesta selviää tai on selvinnyt ilman tunteita siitä, että olenko normaali ja hyväksytäänkö minut juuri tällaisena kuin olen.

Tällainen itsensä etsiminen on samalla itseensä tutustumista: millainen olen, mistä pidän, mitä pelkään, mitä haluan tehdä, mihin uskon, mitä osaan, mitä haluan oppia. Itseensä tutustuu koko elämänsä ajan. Parhaiten oppii tekemällä, kokeilemalla ja tuntemalla, ei ainoastaan yksin, vaan toisten kanssa jakaen. Käsitys itsestä kehittyy yhdessä toisten kanssa.

Kuitenkin kaiken tämän valtavan kehityksen rinnalla kulkee koulunkäynti. Ilmainen peruskoulutus on oikeus ja mahdollisuus, vaikka se on myös velvollisuus. Niin usein kuulee jonkun nuoren pohtivan, mihin minä tätä tietoa tai taitoa elämässäni tarvitsen. Mutta mieti, jos sinulta olisi rajattu mahdollisuus oppia se taito? Joku muu olisi valinnut, että sinusta ei voi tulla isona jonkun tietyn alan osaajaa. Sinä oletkin joidenkin ominaisuuksiesi perusteella sopivampi johonkin toiseen työhön. Silloin päätöksen olisi tehnyt joku muu. Olisiko se sinusta parempi?

Osa teistä tietää haluavansa lukioon ja opiskelee sen vuoksi nyt ahkerammin. Osa on jo oppinut itsestään, että ei ole ehkä lukijatyyppiä vaan mieluummin menee opiskelemaan alaa, missä voi näyttää osaamistaan tekemällä. Se, että valitseeko lukion vai amiksen, ei tee kenestäkään arvokkaampaa tai parempaa. Kaikkia tarvitaan, täällä koulussakin on suuri joukko erilaisten alojen osaajia ja heitä kaikkia tarvitaan, jotta täällä voitaisiin työskennellä. Me ihmiset olemme myös erilaisia siinä, mitä me työltä toivomme; toisen unelmatyö on toiselle kauhistus.

Peruskoulussa kaikille opetetaan vielä samoja asioita, koska ei ole opettajan päätettävissä kenestä tulee isona biokemisti, kirvesmies tai kosmetologi. Kun ihmisellä on oikeus vaikuttaa elämäänsä, kokea saavansa itse päättää, ihminen on onnellisempi. Mutta koska yläkoululainen on vielä vasta kasvamassa siksi ihmiseksi, joka hänestä jonain päivänä tulee, on parempi, että kaikki saavat saman opetuksen ja mahdollisuuden hyödyntää tietoa jatkossa. Tiedon arviointiin tarvitaan myös perustietoja asioista ja ilmiöistä; ethän voisi muuten pohtia voiko joku uutinen esimerkiksi olla lainkaan totta. Koska ihmisen mielenkiinnon kohteet saattavat muuttua matkan varrella, nyt turhilta tuntuvat tiedot saattavat avata ovia myöhemmin elämässä. Haluathan, että sinulla on yhden reitin sijaan mahdollisuuksia valita mistä ovesta kuljet?

Matkat alkavat, matkat päättyvät tai reitit vaihtavat suuntaa. Matkat ovat täynnä muita matkalla olevia ihmisiä ja kohtaamisia. Matkan jatkuessa jää usein näkemättä, miten kohtaamiset vaikuttivat siihen toiseen ihmiseen. Toivon kuitenkin, että ne kohtaamiset mitä minulla on tämän matkan varrella ollut, ovat jääneet positiivisiksi muistoiksi molemmin puolin.

Tulimme yhdeksäsluokkalaisten kanssa tänne yhtä aikaa ja tänä vuonna myös yhdessä sen hyvästelemme. Avaamme uusia ovia ja katsomme mihin elämä meidät niiden kautta vie. Itse en lähde kauas ja varmaankin tulemme vielä näkemään täällä koululla, vaikkakin vähemmän. Toivotan jokaiselle vielä tsemppiä viimeisiin kouluviikkoihin.

Kesä on pian täällä.”

One Reply to “Vieraskynä: Yhteisöohjaajan hyvästit”

Mitä mieltä Sinä olet?